|
3/2005
TOIMIVAT ETÄYHTEYDET HELPOTTAVAT ARKEA
Joulun ja vuodenvaihteen lähestyessä on hyvä pysähtyä hetkeksi
miettimään, mitä kuluneen vuoden aikana onkaan tapahtunut ja mitä
olemme saaneet aikaiseksi. Miratelilla on takanaan kiireinen vuosi;
keväällä toimme markkinoille uuden Aurora-palveluohjelmiston ja
sen myötä järjestelmiemme etähallinnan, kehityspuolella suunnitellaan
tulevaisuuden järjestelmiä ja projektoinnissa on huhkittu lukuisten
käyttöönottojen parissa. Markkinointi- ja tiedotuspuolellakin töitä
riittää, ei vähiten kädessänne olevan asiakaslehden parissa.
Henkilökohtaisesti koin elokuun alussa suuren muutoksen, kun
palasin äitiys- ja hoitovapaan jälkeen takaisin töihin. Sain kokea,
minkälainen haaste on yhdistää matkusteluakin vaativa työ äitiyden
ja perheen mukanaan tuomiin vaatimuksiin. Nykypäivän teknologia
kuitenkin auttaa monenlaisissa haasteissa. Omaa arkipäivän työtäni
helpottavat toimivat etäyhteydet Miratelin pääkonttoriin ja atk-verkkoon.
Helsingin toimistoltamme ei tarvitse jokaisen palaverin vuoksi
lähteä pääkonttoriin Turkuun asti ja lapsen sairastaessa kiireisimmät
työtehtävät saa hoidettua kotoa laajakaistayhteyden avulla.
Samalla tavalla on helpottunut myös asiakkaidemme ja Miratelin
välinen yhteydenpito. Palveluvalikoimaamme on laajennettu huollon
ja teknisen tuen etäyhteyksin. Kun Miratelin ja asiakkaan väliset
etäyhteydet ovat kunnossa, saadaan esimerkiksi Aurora-ohjelmiston
päivitykset ja pienet ohjelmamuutokset tehtyä etänä ja mahdolliset
ongelmatilanteet ratkaistua helposti ja nopeasti verkon välityksellä.
Tämä tuo tuntuvia kustannussäästöjä, kun joka kerta ei tarvitse
lähteä käymään paikan päällä. Etäyhteyksistä sovitaan asiakkaitten
kanssa aina Miratel Kauko-sopimuksella, joka kattaa mm. tietoturvakysymykset.
Etäyhteydet ovat helpottaneet jokapäiväistä työtä myös Help Deskissämme (puh. (02) 415 1234 tai huolto@miratel.fi), jossa vastataan
kaikkiin Miratelin järjestelmiä ja tuotteita koskeviin kysymyksiin ja
ongelmiin joka päivä aamukahdeksasta iltakymmeneen. On tärkeää,
että ongelmatilanteissa apua on saatavilla heti eikä vain toimistoaikana.
Vaikka tekniikan yhä hallitsevampi rooli ympäröivässä maailmassa
välillä ahdistaakin, ei sen hyötyjä voi kuitenkaan kiistää. Nautitaan
siis aikamme saavutuksista ja odotetaan innolla, mitä tulevaisuus
tuo tullessaan.
Rauhallista joulun odotusta toivottaen
Milla Huovila
|