Suomeksi In English På svenska
HAE:
 
Etusivu / Ajankohtaista / Uutiset


Terveydenhuollon viestintä- ja hälytysjärjestelmiin erikoistunut Miratel hakee voimakasta kasvua ulkomailta. Yritys on käynnistänyt 1,8 miljoonan euron suuruisen kansainvälistymisprojektin, johon se on saanut osan rahoituksesta Tekesiltä.

Tavoitteena on nelinkertaistaa liikevaihto ja kaksinkertaistaa työntekijöiden määrä vuoteen 2015 mennessä. Miratelin liikevaihto on tällä hetkellä noin 7 miljoonaa euroa ja se työllistää vajaat 40 henkeä. Yrityksellä on toimipisteet Helsingissä, Turussa, Kuopiossa ja Oulussa.

Teknologiajohtaja Jari Kalpio sanoo, että kansainvälistymisen pohja on Miratelin pari vuotta sitten kehittämä Innova-järjestelmä, jolla sairaaloiden, palvelukotien, terveyskeskusten ja hoitolaitosten turvajärjestelmät voidaan muuttaa Internet-pohjaisiksi. Kyseessä on kansainvälisesti alan ensimmäinen Internet-pohjainen järjestelmä.

”Terveydenhuollon toimintayksiköiden perinteiset viestintä- ja hälytysjärjestelmät suunnitellaan, kaapeloidaan ja asennetaan talo, kerros ja osasto kerrallaan. Huolto vaatii aina asentajan paikalla käyntiä, samoin järjestelmän päivittäminen ja muuttaminen”, Kalpio kuvaa.

”Innova-järjestelmä keskitetään internet-palvelimille, esimerkiksi kunnan atk-keskukseen tai sairaalan konesaliin. Pohjana käytetään asiakkaan olemassa olevaa tietoliikenneverkkoa. Muutokset tehdään internetin kautta etäasennuksena kaikkiin tarvittaviin kohteisiin yhtä aikaa.”

Miratelin osuus terveydenhuollon viestintä- ja hälytysjärjestelmistä Suomessa on noin 80 prosenttia. Sen järjestelmiä on sadoissa palvelutaloissa, kaikissa yliopistollisissa sairaaloissa, lähes kaikissa keskussairaaloissa ja suurimmassa osassa terveyskeskuksista.

Myyntijohtaja Kalle Punton mukaan markkinajohtajuus tarkoittaa sitä, että merkittävää kasvua on saatavissa vain kansainvälisiltä markkinoilta. Ensimmäiset asennukset Viroon ja Latviaan on tehty hiljattain ja parhaillaan on käynnissä useita markkinaselvityksiä, mm. Italiassa ja Portugalissa.

Tekesin FinnWell-ohjelman päällikkö Anne Turula sanoo, että Tekesin rahoittaa Miratelin kaltaisia, voimakkaasti tuotekehitykseen panostavia yrityksiä, silloin, kun rahoituksesta voidaan odottaa syntyvän kansantaloudellista hyötyä. ”Miratelin järjestelmä parantaa terveydenhuollon tuottavuutta ja hoidon laatua.

Kansainvälistymisen myötä on mahdollista synnyttää nykytilanteeseen verrattuna merkittävästi lisää liikevaihtoa ja työpaikkoja”, Anne Turula sanoo. Hän muistuttaa, että Tekes ei rahoita viennin edistämistä vaan tutkimusta ja tuotekehitystä. Näin ollen kansainvälistymiseen on mahdollista saada Tekes-rahaa vain, jos hankkeeseen sisältyy teknologian tai palveluliiketoiminnan kehittämistä.

Miratelin kohdalla tämä vaatimus täyttyy. Innova-järjestelmä on kehitetty toimimaan standardin internet-teknologian pohjalta, joten sen kansainväliselle levittämiselle on hyvät edellytykset.

 

 


« Palaa otsikoihin

Miratel Oy, PL 59, 20101 Turku, (02) 415 1200 Palaute Yhteystiedot
© Miratel Oy