|
1/2009
Pääkirjoitus
MARKKINAJOHTAJA SUOMESSA –
EDELLÄKÄVIJÄ EUROOPASSA
Ensimmäisestä hoitajakutsujärjestelmämme toimituksesta
tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Tukijalkamme,
suomalaiset sairaalat, terveyskeskukset sekä palvelutalot
ovat siis jo vuosikymmeniä luottaneet toimintaamme.
Myös näinä taloudellisen taantuman aikoina asiakkaamme
pitävät huolen siitä, että meillä miratelilaisilla on kiire. Kaikissa
toimipisteissämme eri puolilla Suomea palaillaan lomalta suoraan
työn ja mukavan kiireen keskelle. Uuden sukupolven Innova-
järjestelmiä asennetaan kovalla vauhdilla niin Suomessa kuin
ulkomaillakin.
Kotimaiset asiakkaat ovatkin meillä aina etusijalla. Tuotekehitykseen
panostetaan vuosittain yli 15 prosenttia liikevaihdosta
ja sitä tehdään yhdessä kotimaisten terveydenhuollon tekniikan
ja hoitotyön ammattilaisten kanssa.
Kotimaan markkinaosuus ja meihin luottavat asiakkaamme
luovat pohjan myös hyvässä vauhdissa olevalle kansainvälistymisellemme.
Meidän on helppo mennä eurooppalaisten partnereiden
kanssa yhteisille sairaala- tai palvelutalokäynneille, sillä meillä
on aina uutta kerrottavaa. Uusia Miratel Innova -vientitoimituksia
tehdään tämän syksyn aikana ainakin Viroon, Venäjälle Moskovaan
sekä Etelä-Euroopassa Italiaan ja Portugaliin.
Kotimaisen huipputeknologiamme ja luotettavien asiakkaittemme
avustuksella olemme matkalla kohti päämääräämme:
markkinajohtaja Suomessa, edelläkävijä Euroopassa.
Kalle Punto
Myyntijohtaja
|